blank
blank
blank
blank
blankblank

Suunnistus

Yläne on tunnettu haastavista ja erämaisista suunnistusmaastoistaan. Raasinkorven maastot ovat verryttelymatkan päässä Kuralan kartanotilalta ja lyhyen ajomatkan päässä on valittavana useita eri huippukarttoja. Erämaisten kalliomaastojen lisäksi vauhdikkaampaa suunnistusta on tarjolla Säkylän- ja Porsaanharjun kangasmaastoissa. Yläneen maastot sopivat myös lähes poikkeuksetta erinomaisesti Tiomilan tyyppiharjoitukseksi. Suunnistuksen lisäksi Kuralan kartanotilan koirahalli hiekkatekonurmineen sopii mainiosti esimerkiksi juoksutekniikkaharjoituksen pitopaikaksi.

Vuonna 2011 järjestettyjen isojen kilpailujen, FinnSpringin ja ykkösryhmän SM-pitkän, ansiosta hyvin lähellä Kuralan kartanotilaa on kaksi isoa uudelleen kartoitettua huippumaastoa käytettävissä leiriharjoituksiin. Kuralan kartanotilan isäntä on ollut aikaisemmin SM-tason kilpasuunnistaja ja suunnistus onkin yksi tärkeä osa kartanotilan tarjontaa. Valmiita harjoituksia eri teemoilla pyritään tarjoamaan ympärivuoden yhteistyössä Yläneen Kirin, Liedon Parman ja Puolustusvoimien kanssa. Mikäli olet vasta suunnistusharrastuksesi alussa tai haluatte esimerkiksi tyky-päiväänne suunnistusopetusta, niin kartanotilan isäntä opastaa mielellään suunnistuksen saloihin.

blank

Kuralan kartanotila - Kuralantie 11, 21900 YLÄNE - info@kuralankartanotila.fi - p. (02) 256 3203

blank

© Kuralan kartanotila Oy - Trival Oy

blankblank